Spotissa Kylväjä

• Ev.-lut. Lähetysyhdistys Kylväjä on tunnustuksellinen, herätyskristillinen ulkolähetysjärjestö. Lähetämme lähetystyöntekijöitä eri puolille maailmaa, erityisesti uusille alueille, joissa on vähän tai ei lainkaan kristittyjä.
• Kylväjä on perustettu vuonna 1974.
• Kirkkomme lähetysjärjestönä Kylväjä toimii luterilaisen tunnustuksen pohjalla ja pyrkii julistuksessaan korostamaan uskonpuhdistuksen keskeisiä periaatteita. Kylväjä tekee työtä Bangladeshissa, Japanissa, Etiopiassa sekä mongoliheimojen, muslimien ja juutalaisten keskuudessa.
• Kylväjä toimii työalueillaan yhteistyössä kansallisten luterilaisten kirkkojen, toisten lähetysjärjestöjen ja kansainvälisten kristillisten organisaatioiden kanssa.
Järjestöllä on lähes 50 lähetystyöntekijää.
• Kylväjän toiminta rahoitetaan pääosin yksityisten ystävien lahjoituksilla.
• Monilla paikkakunnilla on lähetysrenkaita, jotka tukevat sovitun lähetin työtä sekä taloudellisesti että esirukouksin ja pitämällä yhteyttä. Renkaat ovat avoimia jokaiselle kiinnostuneelle.
• Kylväjä on solminut nimikkosopimuksia monien seurakuntien kanssa. Seurakunnat voivat ottaa tukeakseen nimikkolähetin tai nimikkokohteen.
• Saamme kehitysyhteistyöprojekteihimme Suomen valtion myöntämiä kehitysyhteistyövaroja.
• Yhdessä seurakuntien kanssa Kylväjä myös järjestää lähetystilaisuuksia sekä Raamattu- ja lähetyspäiviä. Kotimaassa olevat lähetit ja kotimaantyöntekijät vierailevat näissä tilaisuuksissa.
• Työntekijöidemme raamattu- ja lähetyskoulutus toteutetaan Kylväjän omilla lähetys- ja minilähetyskursseilla.
• Kylväjä tuottaa, levittää ja lainaa lähetystyöstä ja kehitysyhteistyöstä kertovaa kirjallista materiaalia ja av-tallenteita.
• Seurakunnat, kristilliset järjestöt ja tapahtumanjärjestäjät voivat vuokrata mongolialaista tapahtumiinsajurttaa ja Bangladeshistä tuotua bambumajaa.
• Yhdistys julkaisee 11 kertaa vuodessa ilmestyvää Kylväjä-lehteä, sekä kerran vuodessa ilmestyvää lasten- ja varhaisnuorten lehteä Menox.
• Työstä lähemmin kertova lähetysjulkaisu ilmestyy joka toinen vuosi.