Työalueet

Bangladesh

image

Valtaosa Bangladeshin asukkaista on bengaleja, mutta maassa on myös pieniä vähemmistöheimoja.
Kylväjän työ Bangladeshissa alkoi vuonna 1976 yhden vähemmistöheimon, oraonien, keskuudessa maan luoteisosassa. Työn tuloksena on syntynyt itsenäinen kirkko, Bangladeshin ev.lut. kirkko (ELCB), jossa on nyt yhteensä runsaat 700 kastettua jäsentä. Kirkko itsenäistyi vuonna 1995 oltuaan sitä ennen osa Bangladeshin pohjoista evankelisluterilaista kirkkoa. Seurakuntatyöstä vastaavat kansalliset työntekijät.

Maahan rekisteröity lähetyksen kansalaisjärjestö BLM-F toteuttaa kehitysyhteistyönä kyläyhteisöjen kehittämisen, yhteisökoulujen ja terveyspalveluiden hankkeita. Kyläyhteisöjen kehittämiseen sisältyy toimintaa ja opastusta mm. käsityötaitojen, tulojenhankkimisen, hygienian ja vesihuollon asioissa. Yhteisökoulut tarjoavat vuosittain runsaalle 1000 lapselle mahdollisuuden koulunkäyntiin. Terveyspalveluhankkeessa pyritään motivoimaan alueen asukkaita omatoimisuuteen terveydenhoidossa ja elinolojen parantamisessa. Kahdella kyläterveysklinikalla tarjotaan naisille, lapsille ja vanhuksille perussairaanhoitoa, terveyskasvatusta, perhesuunnittelua ja ensiapua.

Kylväjä ylläpitää lisäksi kolmea oppilasasuntolaa, jotka mahdollistavat koulunkäynnin myös kauempaa tuleville. Asuntoloiden lapsien koulutus on järjestetty kummirahoituksella Suomesta. Kummiksi voi ryhtyä myös ammattiin opiskelevalle nuorelle. Kummilapsia voi kysellä kummisihteeriltä: Riitta Siltanen [riitta.siltanen’at’kotiposti.net]

Yleistietoa Bangladeshista

img img