Kunnioittakaa kilvan

6.7.2010

Entisessä kotimaassamme nuoret osoittivat kunnioitusta vanhemmille suutelemalla heidän kättään ja painamalla sen sitten otsaansa vasten.  Bangladeshilainen kesäpäivävieraamme Chondon Soren teki saman toisin: tervehdittyämme hän kumartui koskettamaan kenkiäni.  Tuntui kiusalliselta ottaa vastaan huomionosoitus, etenkin kun hän ei olisi antanut minun tehdä samaa hänelle. Taisi Pietarilla läikähdellä sisimmässä samalla tavalla hänen estellessään Jeesusta, joka pesi opetuslasten jalkoja.

Paavali kehotti kristittyjä kunnioittamaan kilvan toinen toisiaan. Palveleminen on kristityn kutsumus. Taannoin Kylväjän työyhteisöpäivässä meitä muistutettiin: on hienoa palvella – siihen saakka kunnes kohdellaan palvelijana.
Usein tunnistamme yhteiskunnassa ennakkoluuloja ja asenteellisuutta vasta siinä vaiheessa, kun ne kohdistuvat itseemme. Paradoksaalista kyllä, suomalainen yhteiskunta on julma ulkopuolisille, koska sisäpuolella olevat tuntevat olevansa tasa-arvoisia. Siksi Etelä-Amerikan köyhien ihmisoikeuksia puolustava rikas helsinkiläinen ei välttämättä pidä tarpeellisena suoda kaupungissaan kerjääville mustalaisille vastaavia oikeuksia. Hän haluaa kunnioittaa toisen elämää etäältä, sotkematta käsiään tämän likaisiin kenkiin. 

Kumartaminen ja kenkien koskettaminen sydämen asenteen tasolla ei ole sen helpompaa Bangladeshissa. Korutonta oli toiminnanjohtaja Sorenin kuvaus maan luterilaisten kirkkojen tilanteesta. Väkimäärältään maailman seitsemänneksi suurimmassa valtiossa(n 150 miljoonaa) on kolme pientä, vähemmistöheimojen keskuuteen syntynyttä luterilaista kirkkoa, joiden yhteenlaskettu jäsenmäärä ei paljon ylitä keskikokoisen suomalaisen seurakunnan väkilukua (n.10.000). Kaikki kolme ovat jakautuneet johtajuuskysymysten takia. Palvelijan paikalle on tungosta. Pieni toivonkipinä syttyi, kun Chondon Soren kertoi, että pienimmässä, Kylväjän yhteistyökirkossa ELCB:ssa, näyttäisi jakautuman sovittelu edenneen suotuisasti kohti paluuta yhteen.

Ihmisen arvon ja hänen oikeuksiensa kunnioittaminen ei riipu hänen uskonnostaan tai uskonnottomuudestaan vaan siitä, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi. Tässä perustavassa käsityksessä kristinusko on toisenlainen kuin islam tai hindulaisuus, joissa uskonnon jäsenyyden ymmärretään asettavan ihmisen myös yhteiskunnallisesti toisenlaiseen asemaan. Samaan houkutukseen on kautta historian langennut myös kristillinen kirkko. Tänäkin päivänä naapurissa kysellään, voiko Venäjällä olla kunnon kansalainen olematta ortodoksikirkon jäsen.

Ihmisen kunnioittaminen Jumalan kuvana kaivautuu syvemmälle elämän perusteisiin kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus.  Jos ihmisen arvoa perustellaan yhteiskuntasopimuksilla, voidaan jonain päivänä sopia toisin. Tämäkään ei ole tuntematonta. Ihmisen mittaamaton arvo perustuu siihen, että Jumala on luonut hänet kuvakseen ja lunastanut hänet synnin ja kuoleman vallasta. Eikä itsekäs ihminen kykene mitätöimään toisen luodun ja lunastetun arvoa.
Elämää ei voi kunnioittaa etäältä, kenkiään likaamatta ja käsiään ristimättä. Tuoreen muistutuksen tästä antoi maastaan paennut keski-aasialainen kristitty, joka purki tuntojaan Maailman evankelisen allianssin uskonnonvapauskomissiolle: ”Emme ymmärrä, kuinka koko maailma ja erityisesti maailmanlaaja kirkko on hiljaa ja sulkee silmänsä kun tuhannet veljet ja sisaret ovat tuskassa, kuolemanvaarassa, kidutettuina, vainottuina ja rikollisiksi nimettyinä”. 

Siksihän me näemme vaivaa ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten pelastaja, varsinkin uskovien. 1Tim. 4:10

Kolmikantayhteistyötä

23.5.2010

Osallistuin toukokuun alussa yhteistyöjärjestön vuosikokoukseen eräässä Aasian maassa. Toiminnanjohtaja esitteli suunnitelman, joka herätti runsaasti keskustelua. Visioon kuului järjestön muuttaminen ”kasvatusaltaaksi”, joka kouluttaa ja kanavoi ulkomaalaisia, eri alojen kristittyjä ammattilaisia paikallisen yhteiskunnan, liike-elämän ja yliopistojen palvelukseen. Pyrkimyksenä on kostuttaa maa ”Kristuksen tuntemisen tuoksulla” sen sijaan, että toimitaan yhden ison kristillisen organisaation palveluksessa.
Suunnitelman mahdollinen vahvuus on laaja kosketuspinta ja vaikutusmahdollisuus yhteiskunnan eri tasoilla, mahdollinen heikkous kristillisen todistuksen hajanaisuus ja hahmottomuus. Kumpi toimintatapa palvelee paremmin evankeliumin etenemistä ja iankaikkisuutta? Aasialaisessa lähihistoriassa Nepalin esimerkki rohkaisee toiminnanjohtajan vision suuntaan. Maassa arveltiin olevan noin 700 kristittyä vuonna 1977. Heitä vainottiin ja julkisia kokoontumisia estettiin. Ulkomaalaisilta kiellettiin yhteydet seurakuntiin, vaikkakin avustus- ja kehitystyö sallittiin. 1990-luvulla koitti vapaampi aika, tänään maassa on vahva vähemmistökirkko ja yli 700 000 kristittyä. Kun aika oli kypsä, laajalle alalle kylvetty siemen alkoi tuottaa yllättävää satoa.

Mutta toimiiko vastaava strategia tilanteessa, jossa kirkkoon kuuluvien määrä laskee ja maallistuminen etenee? Tätä joutuvat nyt pohtimaan monet kirkkomme järjestöt, joiden ensisijainen toiminta-ajatus on ollut varustaa kristittyjä elämään uskossa Kristukseen ja toimimaan työpaikoilla ja seurakunnissa. Tulisiko nyt peiton levittämisen sijasta koota samanmielisiä toimijoita yhteen, vahvistaa näkyvyyttä ja sanomallista identiteettiä? 
Kylväjä on viime vuosina järjestänyt Lähetyksen kesäpäivät jonkun paikallisseurakunnan kanssa yhdessä. Edelleen paikallisseurakunnat ovat keskeisimpiä kumppaneitamme.  Tänä vuonna päätimme kuitenkin rakentaa päivät Kauniaisissa kahden ystäväjärjestön kanssa, jotka edustavat samantapaista Kristus-keskeistä, luterilaista herätyskristillisyyttä. Kesäpäivien suunnittelu ja toteutus tapahtuu Kylväjän, Suomen Raamattuopiston ja Opiskelija- ja koululaislähetyksen yhteistyönä.  Mitä hyötyä on kolmikantayhteistyöstä?

Yhteistyö ei yleensä kuulu isojen toimijoiden vahvuuksiin, ne eivät koe sitä tarvitsevansa muuta kuin juhlapuheissa. Eipä se helppoa ole pienemmillekään, edunvalvonta ja reviiriajattelu ovat syvässä meissä.  Sujuva yhteistyö edellyttää mielestäni kolmea asiaa: yhteistä ja innostavaa tavoitetta, kaikkia osapuolia hyödyttävää toimintaa ja osapuolten itsenäisen päätöksenteon kunnioittamista. 

Kolmikantayhteistyön vahvuus on siinä, että kaikilla kolmella on oma toimialansa ja osaamisensa. Järjestöt eivät kilpaile keskenään, vaan voivat pikemminkin auttaa ja vahvistaa toisiaan. 70-vuotiaan SRO:n lahja yhteistyöhön on raamattuopetus ja vahva koulutusosaaminen. OPKO on 45-vuoden ajan kasvattanut opiskelijoita vastuunkantajiksi yhteiskunnan ja kirkon tehtäviin.  Myös lähetystyöhön. Nuorin järjestöistä, Kylväjä, tarjoaa kanavan jokaiselle kristitylle kuuluvan lähetysvastuun toteuttamiseen.

Tämä Kylväjä-lehden numero postitetaan normaalin osoitejakelun lisäksi myös OPKOn Arkki-lehden saajille ja sitä jaetaan Suomen Raamattuopiston tilaisuuksissa.  Lehdessä ovat esillä SRO:n nimikkolähetyskohteet Mongoliassa, Etiopiassa ja Israelissa. OPKOn toiminnassa mukana olevat opiskelijat pohtivat suhdettaan lähetystyöhön.

Jatkamme kotimaassa yhtäällä peiton levittämistä ja toisin paikoin sen vahvistamista lämmön lisäämiseksi. Kumpikaan strategia ei toimi, ellei ole evankeliumista syttyneitä sydämiä. Saisipa niin tapahtua Lähetyksen kesäpäivillä Kauniaisissa. Tervetuloa mukaan!

”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?” Lk.24:32